Tämä on antanut odottaa itseään, koska miten sitä muka itseään kuvailisi ja mitä edes haluaisi ja uskaltaisi kertoa.
Eli siis #esittely
Parhaan iän (42) ylittänyt ihminen Pirkanmaalta (junan tuoma).
Neuloo, ompelee, virkkaa, varastoi lankaa ja kankaita, rapsuttelee maaleja huonekaluista ja pistää ne osiin laittaakseen takaisin kasaan. Lukee ja haaveilee piirtävänsä ja kirjoittavansa päiväkirjaa.
Elämän varrelta mukaan tarttuneita ja siinä pysyneitä asioita:
#starwars - Obvs OT, olen sen verran vanha. Vader forever.
#rammstein - Kuulin Du hastin kerran Matrixin soundtrackilta ja olin myyty. Sittemmin tullut kuunneltua muutakin raskaampaa rokkia, mutta tämä poikabändi Saksan malliin on ikuinen ykkönen.
#keliakia - Not by choice, mutta minkäs teet. Muuten ei haittaa, mutta saispa mämmii.
#nimby - Takapihan metsän yllättävästä avohakkuusta lähti meikäläisen ympäristötietoisuuden ja luonnonsuojeluhalukkuuden herääminen. Ei sillä, että olisin kovin aktiivisesti tehnyt mitään, paitsi ahdistunut.
#perkele - Maailmankaikkeuden paras (kiro)sana.
Tykkää puhua itsestään, näemmä.
Ainiin, avatar on tuo oletus, koska se norsu on liian söpö piilotettavaksi.