Puhutaanko miehistä? Mietin miehiä aika paljon, ja mitäs muuta sitä tekisi kuin aamulla niistä tuuttaisi. En toki itse ole mies, mutta jaanpa silti ajatuksiani.
Etenkin nuorilla miehillä on yhteiskunnassa vaikeaa tällä hetkellä. Työttömyys ja asunnottomuus koskee erityisesti miehiä, tänäänkin Ylellä juttu ”Nuoret miehet erityisriskissä joutua asunnottomiksi”.
Oon pohtinut tätä sukupuolien eriytymistä politiikassa ja konservatismin ja uskonnollisuuden nousua miesten keskuudessa. Poliittisesti miehet jakautuvat helposti oikealle ja etenkin nuoret miehet heräävät oikeistolaiseen politiikkaan. (Edit: vaihdettu tässä termi, kiitos @miiamustang hyvästä huomiosta.) Oikeistolainen politiikka iskee pahiten nuoriin miehiin, mutta silti jostain syystä se puhuttelee heitä? En ymmärrä.
Miehet on ehkä jollain tasolla tajunneet olevansa hyödyttömiä siinä vanhanaikaisessa roolissa. Kun naisen rooli on yhteiskunnassa monimuotoistunut ja naiset ovat taistelleet itselleen yhdenvertaisia oikeuksia, miehet ovat joutuneet huomaamaan, että vanhat roolimallit eivät enää toimi nykyisessä yhteiskunnassa. Naiset ovat taistelleet itselleen oikeuksia, ja miehet ovat taistelleet sitä vastaan sen sijaan, että olisivat tehneet omaa brändiuudistusta.
Oman elämänpiirin miehissä on paljon niitä, jotka ovat kasvaneet katsoen Madventuresia ja haaveilleet muutosta Goalle ja pois oravanpyörästä. Minun silmissä tämäkin on merkki siitä, että vanhanaikaiset roolit perheenpäänä eivät ole puhutelleet miehiä, vaan on etsitty jotain muuta. Viime vuosina vauhti on kiihtynyt ja ”men’s loneliness epidemic” ja Tatet ja Trumpit on minun silmääni osa sitä samaa kuviota.
Kun nainen voi yhteiskunnassa valita työuran, perheen, molemmat tai ei kumpaakaan, miehen rooli on yhä minun silmissäni melko ahdas. Ratkaisu ei tietenkään ole konservatismi ja naiset takaisin nyrkin ja hellan väliin.
Ei sillä, ei mulla oo ratkaisuja. Keskeneräisiä ajatuksia vain.
